Elämäni kirjat. || My life in hard covers.

Olen nyt vajaat kuukaudenpäivät pitänyt aktiivisesti kirjaa menemisistäni ja tekemisistäni. Täytyy myöntää, että vähemmän tulee unohdeltua asioita. Tehtyä ei silti välttämättä tule yhtään sen enempää kuin ennenkään, mutta ainakin on [alati kasvava] lista tehtävistä ja hoidettavista asioista. Käyttämäni vihreä Moleskine on sopivan kokoinen laukussa kuljetettavaksi ja pyörimään pitkin pöytiä, jotta se on aina käsillä.

Viime vuonna Smjam antoi synttärilahjaksi mm. ihanan, reilun kokoisen, mustan Moleskinen, johon olen matkan varrella kirjoitellut ja piirrellyt kaiken maailman inspiroivia lainauksia ja omituisia kiemuroita, teippaillut solmion paloja [tai no, palan], muistilappuja, tarroja ja käyntikortteja. Sen kirjan paksut sivut kuitenkin tuntuvat jotenkin liian hienoilta ja arvokkailta kauppalapun kirjoittamiseen. Ne sivut ansaitsevat hienoja ajatuksia ja teoksia – vaikkei niillä tosiaan niitäkään ole – joten valitettavasti tämä aarre on nyt lähinnä odottamassa parempia aikoja.

Harjoittelupaikassa aloitin työt tämän viikon maanantaina ja siellä olen niin ikään hyödyntänyt muistikirjan käyttöä. Osin tosin ihan esimiehenkin toiveesta ja hän myös tarjosi käytössä olevan mustan Derwentin. Samaan kirjaan kokoan tärkeät menot, ohjelmistojen käyttöön liittyvät vinkit ja ohjeet sekä kaikenlaiset luonnokset, joita teen tällä hetkellä aika paljonkin. Työmenoja tulee toki merkattua vihreäänkin kirjaan, mutta siellä ne on enemmän yleisellä tasolla ["T 9-16:30" etc.] ja varsinainen tieto löytyy sieltä, missä sitä oikeasti tarvitaan.

Osallistuin toukokuussa hetken Listers Gotta List -haasteeseen Instagramissa ja siihen valjastin yhden laatikoissa pyörineistä muistikirjoista. Muistelisin saaneeni sen joskus jonain tilaajalahjana. Kovin kauaa en kuitenkaan jaksanut ko. haasteeseen osallistua. Ehkäpä jatkan sitä joskus myöhemmin.

Kirjoja on siis ihan huomaamatta kertynyt jo jokunen, vaikka vielä hetki sitten katselin ihmeissäni kuvia siitä, kuinka joillain saattoi olla toista kymmentä erilaista kirjaa ja kalenteria käytössään. On tässä toki sellaiseen vielä matkaa, mutta alan paremmin ymmärtää miksi kirjoja on aktiivisessakin käytössä useampia. Toivon kuitenkin voivani itse pitää homman edes jotenkin hanskassa [Hah, niin varmaan!], sillä eihän meidän kodissa ole edes tilaa millekään muistikirja-armeijalle.


|| I've been bullet journaling now about a month and it seems to really help me to remember important things. This doesn't mean that I get done any more than before, but at least I now know all my to do's.

So far I've managed to deal with mainly 2 journals: my green Moleskine [for bullet journaling] and my new black Derwent that has all the practical training related stuff in it. The latter is actually from my boss, she also wanted me to have everything [e.g. meetings, ideas, sketches etc.] in one place.

I also have a lovely, bigger, black Moleskine, that was a birthday gift from Tmwlwu [That Man Who Lives With Us i.e. my boyfriend], but I haven't used it for a while now. It has mainly quotes and doodling in it in addition to some stickers and business cards. I'd like it to have only quality content because I don't want to waste the oh-so-pretty thick pages for something that isn't worth it. Although the current content doesn't meet my criteria anyway :D But for now, my precious is tucked away in a safe place and I'll get back to it once I'm cool with the fact that it still is just a note book and if I'll mess it up, it's not the end of the world.

For a while, in May, I participated to the Listers Gotta Lists Challenge, hosted by TheResetGirl in Instagram. I had some random note book assigned for that. I didn't continue the challenge in June, but maybe I'll take part again some time later. 

Moleskinet vasemmalla ja oikealla ne pari muuta.
|| My Moleskines on the left and the Derwent and #LGL note book on the right.

Ja taas mennään. || Let's get started.

1// Tuppaan innostumaan uusista jutuista. Varsinkin jos ne koskettavat jollain tavalla kädentaitoja tai muuta luovaa tekemistä.

b// Elämä on muuttunut nyt muuton myötä. Smjam:n työt, huushollin asioista huolehtiminen ja uusi työharjoittelupaikkakin [jossa hommat alkaa viikon päästä, iik!!1!] lisäävät päiviini paljon muistettavaa. Tällaisella muistivammaiselle se ei tarkoita kauhean hyvää.

Kun yhdistämme nämä asiat pääsemme siihen, mistä todella haluan nyt kirjoittaa.

Kaikki alkoi vinhasta metodista nimeltään Bullet Journaling, johon törmäsin ihan sattumalta muistaakseni Instagramissa. Porttihuume oli löytynyt. Kaivelin YouTuben täydeltä videoita ja Bullet Journalingin lisäksi vastaan tuli yleisesti ottaen asioiden suunnittelu [planning] ja organisointi muistikirjoja apuna käyttäen. Ei, kyse ei tietenkään ole mistään sinällään uudesta asiasta, mutta olen löytänyt valtavan yhteisön aiheeseen liittyen ja aivan uuden tavan toteuttaa itseäni ja samalla pitää kirjaa tärkeistä asioista. Leikekirjojen tekeminen ei ole mun juttu - vaikka ehkäpä jossain kohtaa ajaudun sillekin pimeälle puolelle - mutta yleinen kynillä, tarroilla, leimoilla jii än ee leikkiminen on kivaa. Ja nyt olen koukussa.

Epäilen vahvasti, että aihetta tullaan jatkossa sivuamaan enemmän tai vähemmän täällä blogissakin. Varoituksen sanana, että yritän kirjoittaa ainakin osan teksteistä myös lontooksi ja se ei välttämättä ole kaunista katseltavaa, koittakaa kestää. Hyppikää postausten yli mikäli aihe ei maistu ja kommentoikaa jos kommentoitavaa on. Seuratkaa lisää ja tutustukaa linkkeihin, jos homma yhtäänkään kiinnostaa. :))

|| Hi, my name [at least in the wonderful and mysterious world of internet] is Samma and this is my blog Samma här*. I tell here about my personal life that includes my family, my studies and crafts like knitting and crochet. And from now on also this new hobby of mine: Bullet Journaling and planner writing and decorating.

I write in Finnish but decided to write brief summaries in English at the posts concerning planning and Bullet Journaling. As you can see, English is not my native language, so if you have problems understanding me, please don't hesitate to ask!

Welcome and hopefully you'll enjoy your visit here! :))

You can find me also from Instagram as @sammaxhar. Feel free to follow me and comment both here and there.


* Samma här is actually Swedish and means roughly "the same here" or "I agree" or "me too". Här alone means "here". So the blog's name is this poor wordplay telling that I am here. :P

---

Tässä nyt sitten on se maaginen kirja, johon tällä hetkellä kirjaan kaikki suunnitelmani, koskettivat ne sitten kauppareissua tai tärkeän tapaamisen osalta muistettavia yksityiskohtia. Kovinkaan poljoa ei sisältöä vielä ole, mutta eiköhän sitä vähetellen ala kertymään.

|| Here is the book that contains all my planning and journaling. For now it's still quite empty but that will change in the future.

Moleskine Notebook

Haista ite, maailma!

Ärsyttäääääääääää!

Pyykkiä pitää pestä tänään miljoona koneellista [ainakin] ja siihen liittyen nousee verenpaine mm. seuraavista syistä:
1 // Asunnon 7 asukas oli vaihtanut talon pesutuvan kuivausrummun kieleksi venäjän. Tänks. Eikä tietenkään ollut tyhjentänyt nukkasihtiä taimikäsenyton.
b // Se sama tyyppi oli myös kääntänyt kaikkien laitteiden turvakytkimet o-asentoon. Saatan olla ihan väärässä, mutta mielestäni ihan noin muuten vaan ei väännellä turvakytkimiä kun itse lopettaa pyykinpesun ja listan mukaan jengiä on tulossa lisää koko loppupäivän ajaksi. Kuvittelin turvakytkinten koskemiseen ainoaksi syyksi sen, että tulee joku hätä ja pitää saada masiina[t] pois päältä pikana, tai että koneita pitää korjata.
3 // Kuivaushuoneen narut on tuplana. Tämä tekee sen, että kuivumaan ripustettujen lakanoiden puolien väliin jää tilaa ja kuivuminen varmaan nopeutuu näin, mutta kuten case tyynyliinarypyt sen paljastaa: minä haluan petivaatteisiini keskelle selkeän taitoksen viikkaamisen helpottamiseksi. Maailmassa on oltava kuri ja järjestys! Joissain asioissa. Minä päätän ne asiat. Piste.

Lisäksi:
Asunto on aina vaan kuin pommin jäljiltä. Kun toinen on töissä ja toinen makaa ebolan [tai tavan räkätaudin, epäilen kuitenkin vahvasti ensimmäistä] kourissa vuoroin sängyssä vuoroin sohvalla, ei laatikoiden sisältö oikein siirry omille paikoilleen niiden ulkopuolelle.
Parvekkeella on kuuma ja aurinko paistaa silmiin.
Tee on kylmää. Ja muutenkin pahaa.
Taistelukoira* ei osaa olla yhtään koiriksi vaan yrittää ilmeisesti kaikin keinoin ansaita kuvansa sanakirjaan kohtaan "maanvaiva".
Hissin peilistä [ja kaikista muistakin peileistä] katselee niistämisestä punanenäinen ja muuten väriltään hyvin harmaa, sameasilmäinen, väsynyt, joka suuntaan turvonnut ja muutenkin olemukseltaan varsin luotaantyöntävä otus.
Kroppa yrittää tasaisin väliajoin suorittaa eutanasian puskemalla keuhkoputkesta ja poskionteloista kerralla niin paljon limaa, että meinaan tukehtua.

Ja nenäliinat on loppu!


Joo joo, maailmassa on ihan oikeitakin ongelmia. Omassa elämässänikin on niitä. Tällä hetkellä kuitenkin kaikkein konkreettisimmin koskettaa mainitut ärsytyksen aiheuttajat. Deal with it.


//
* Se mies, joka asuu meillä [tästä lähtien lyhyesti Smjam, kiitos ideasta san], toi mukanaan keski-ikäisen, mutta varsin keskenkasvuisen sakkerin, joka ei oikein ymmärrä sääntöjä saati niiden noudattamista. On se ihan kiva koiruus – kun se nukkuu. Toisinaan myös valveilla.
Muuton ja sen mukanaan tuomien isojen muutosten aiheuttama stressi vaan on vissiin senkin sekottanut ja sen temput saa meikeläisen hyppimään seinille. Viimeksi tänään aamulla mainitsin, että ulkoillessa kävi useammin kuin kerran mielessä ajatus, että heittäisin pallon Länsiväylälle ja huutaisin: "Hae!" Ei, nyt ei kuitenkaan ole tarvetta soittaa Anjaa apuun, kosken mä tietenkään voisi oikeasti mitään sen suuntaistakaan tehdä tai edes vakavissani harkita. Otuksen temput on vaan saanyt turhautumismittarin nyt pahasti punaiselle.

Sitä saa mitä tilaa.

Niinhän se nyt on mennyt, että stressi ja väsymys on kuorinut esiin sen inhottavan nalkuttavan ja kiukuttelevan hirviön, joka sisälläni asuu, mutta jonka yritän pitää poissa maisemista mahdollisimman paljon. Huudan ja itken vuorotellen. Mistään ei tule mitään. Olen huolimaton ja muistamaton ja ennen kaikkea huomioonottamaton [leikitään ton olevan ihan oikea sana], jonka vuoksi sen meillä asuvan miehen* pinnaa kiristellään isolla kädellä.

Inhottavinta on se, ettei tämän ongelman tiedostaminen ole auttanut yhtään sen suitsimisessa. Eilen illalla onnistuin kaatamaan kupin sen verran pahasti, että aamullakin tarjolla oli vain kylmää olkapäätä. Enkä oikeastaan edes tiedä miten sen tein. Ehkä vain joku väärä sana oli se kamelin selän katkaiseva korsi. Yllättävän pitkään se selkä jaksoikin kantaa.

Seuraavaksi pääsen istumaan muutamiksi tunneiksi auton rattiin ja siinä välissä palaveeraamaan keskiviikkoisen muotinäytöksen asioista. Josko se hirviö sillä saataisiin taas aisoihin ja iltapäivällä kotiin palaa vain plain old me.

// * En ole vielä keksinyt "sille miehelle, joka asuu meillä", sopivan lyhyttä nimitystä tänne blogiin. Ehkä asia kirkastuu jossain kohtaa.

Uudet kujeet.

Tänään muutimme. Lauantaina muutamme vähän lisää. Jalat on tohjona ja univelasta pönttökin ihan sekaisin [viime yönäkin pääsimme nukkumaan vasta neljältä ja puoli kasi soi herätyskello...], mutta kyllä tämä tuntuu hyvältä.

Tästä[kin] savotta jatkuu huomenna.

Tällä hetkellä Facebook ärsyttää.

Joten kerron täällä, että aamupalaksi nautin tänään jäätelöä ja teetä. Toivon pakkaamisen olevan näillä eväillä helpompaa.

Hamahelmi-mukinalunen on Jr:n juuri minulle tekemä. Siinä on keskellä hymynaama :)

// Ehkä päivittelen jatkossa tätä blogiakin pelkän Instagram-fiidin lisäksi. Tai ehkä en. Don't hold your breath.

Hitaita on herrojen kiireet.

Ja sama taitaa päteä myös allekirjoittaneen kiireisiin.
Muuttoon on 3 yötä. Jos kelloa katsotaan, niin se tapahtuu ylihuomenna. En ole viime päivinä ehtinyt tehdä mitään, koska pitää pakata ja se on niin aikaa vievää touhua.

Olenko sitten pakannut? Ihan liian vähän. Ärsyttää, hävettää, ahdistaa. Muun muassa. Huomenna se on edessä kuitenkin, joten ihan suotta olen pakoillut.

Vaikka pakkaaminen tässä se ensisijainen ongelma onkin, niin kaipa se itse muuttokin on vähän jännä. Tai no, who am I kidding, erikoisjännä* se on. Tottuneesti nukun jo toisella puolella sänkyä, vaikka vieressä ei pariin yöhön ketään olekaan. Enkä enää jätä vessan ovea auki yksinollessanikaan. Ja juodessani maito- tai mehupurkista en kosketa sen suuaukkoa vaan kaadan juoman suuhuni ilman huulikontaktia. Noin esimerkiksi. Silti asioiden muuttuminen jotenkin viralliseksi saa ajattelemaan. Pelkäämäänkin hiukan. Siitä huolimatta, että kaikki on nyt paremmin kuin hyvin. Pelkään epäonnistumista. Ja riitoja.

Case tyynyliinarypyt:
En tykkää, jos puhtaissa tyynyliinoissa on ryppyjä. Laitan ne pesun jälkeen aina tarkasti ja siististi narulle roikkumaan, että ne kuivuvat mahdollisimman sileiksi ja narun aiheuttama taite tulee tasan keskelle. Niin tein viimeksikin. Mutta en ollut itse se, joka haki pyykit narulta, ja äsken löysin kolme inhottavan ryppyistä tyynyliinaa muiden lakanoiden joukosta. En arvosta.
Tässä kohtaa pyykkien hakija toteaisi sanoneensa mulle, että ei ehdi viikkaamaan pyykkejä. Ja sanoihan hän, joten syyllinen on oikeastaan peilissä. Ärsyttää ne rypyt silti! Ja jos en olisi yksin, kaataisin syyn viattoman sijaiskärsijän niskaan. Näin hieno ihminen minä osaan olla :P

Eniten taidan pelätä pelkoa. Pelkään pelon muuttuvan itseään toteuttavaksi ja lopulta kaikki menee kiville.

Koska väsymys meinaa saada kaikki mittasuhteet taas katoamaan ja vielä hetki sitten mielessä kuplinut ilo ja odottava jännitys ovat muuttumassa pimeiksi ja pelottaviksi ajatuksiksi, pistän pään siihen sängyn toisella laidalla olevalle tyynylle ja suljen silmäni.

Muutama päivä sitten tuuli puhalsi vaahtopäitä järvelle. Puhaltakoon sama tuuli nyt unhiekkaa silmiin ja kaikki epämiellyttävät ajatukset loitommaksi.

Hyvä siitä tulee. Täytyy tarvittaessa pitää vain vähän tiukemmin kädestä kiinni. Siksihän meitä on kaksi.

// * Jännän vivahteet.

Vereslihalla.

Se toinen ensimmäinen mallisto  – Corium – on nyt siis ollut työn alla viime syksystä. Tai siis oli. Ehkä nimi* oli enne, mutta valitettavasti tämä haava jäi nyt auki ja sen seurauksena mallisto toteuttamatta.
* Corium on latinaa ja tarkoittaa verinahkaa.

Tunteet aiheen tiimoilta ovat sahanneet laidasta laitaan tolkuttomasta pettymyksestä ja ketutuksesta melkoisen suureen helpotukseen. Syy siihen, että tähän pisteeseen tultiin, löytyy täältä penkin ja näppiksen välistä. Terveys vain petti jälleen kerran ja lopputulos on tässä. Tämä ei sinällään tullut yllätyksenä, merkit ovat olleet ilmassa jo pitkään. Yhtään vähemmän pahalta ei silti tunnu.

Kaikesta huolimatta haluan hiukan vilautella malliston luonnoksia sieltä loppuvaiheesta.

Oikealla keskellä näkyy alkuperäinen inspiraatio -mood boardini. Kaikki lähti kehonmuokkauksesta.

Alimmaisena oikealla näkyy osa lopullista ideamaailmaa tiivistävästä mood boardista. [En muuten vielä ole löytänyt sopivaa suomenkielistä termiä tuolle mood boardille – joudumme itse kukin nyt kestämään sen.]

Ylärivissä on luonnoksia naisten ja alhaalla miesten kenkiin. Coriumin piti muodostua 2 parista kenkiä ja 2 asusteesta molemmille. Asusteista toinen oli vyö ja toinen jonkinlainen kaulaan laitettava asia. Näitä pyörittelin kovastikin.

Olennaisena osana tätä mallistoa on/oli käytettyjen nahkojen pinta ja sen käsittely. Laserleikatut pitsimäiset kuviot, erilaiset martiot [nahan pintakerros ja sen luonnollinen kuvio] ja tekstuurit mustissa ja tumman sinisissä nahoissa. Toinen tärkeä asia on/oli remmit sekä funktionaalisena että esteettisenä osana.

Mutta, että, niin. Corium jäi syntymättä. Siitä huolimatta monen muun mallistot syntyvät ja nousevat 6.5. Nosturissa catwalkille. Olen ehdottomasti paikalla hurraamassa muille, vaikka se ehkä hiukan katkeransuloista onkin.

Suosittelen tutustumaan näihin linkkeihin ja ennen kaikkea saapumaan paikanpäälle, jotta uudet, lupaavat muotoilijakyvyt saavat ansaitsemaansa huomiota!
http://w15fashionshow.blogspot.fi
http://www.facebook.com/w15fashionshow
https://www.facebook.com/events/1576729905929610/
http://instagram.com/w15fashionshow

Poimintoja.

Koska kolmas opiskeluvuosi on jo yli puolenvälin luulisi, että mulla on kovastikin näytettävää siitä mitä olen saanut aikaan. No, tuota, eipä sitä kyllä oikein ole. Koska kuitenkin yritän huijata teitä niin luulemaan, esittelen vähän jotain juttuja, jotka on tullu kasaan raavittua.

Ihan ensin pitää aloittaa mun tähänastisen muotoilijan urani kohokohdasta eli Museokeskus Vapriikissakin esillä olleista* Valeria-kengistä.

Valeriat oli mun ensimmäiset itse suunnittelemani ja valmistamani kengät. Ne on osa ensimmäisen vuoden keväänä suunniteltua mallistoa. [Joten kun nyt työstän "ensimmäistä mallistoani" voisi joku pilkuviilaaja sanoa mun valehtelevan.] Tähän ekaan mallistoon saatiin teema, Back to the Future, jonka jokainen sai tulkita haluamallaan tavalla, sekä suunniteltavien tuotteiden määrät. 

Syntyi The Return to Innocence. 5 kenkämallia ja 3 asustetta.

Kuvat on eilen räpsitty fyysisestä portfoliosta, joka meidän piti tehdä. Tuotekuvat on hienosti piirretty käsin ja maalattu vesivärein [Kuka arvaa miten paljon teki mieli photoshoppailla noita suht rankalla kädellä?] ja roiskittu käsin kirjoitettujen tekstien kanssa vähän silmät kiinni ja sinne päin. Hiukan vetoan siihen, että mun portfolio ei meinannut valmistua ollenkaan, joten oli tämä tyhjää parempi. Silloin.

Mutta jos mennään siihen itse mallistoon. Inspiroiduin lapsuudestani tutuista elementeistä, jotka olivat Disneyn piirretyt elokuvat ja 80- ja 90-lukujen actionleffojen karskit miehet. Kantaviksi teemoiksi mallistossa nousivat voimakkaat värit, epäsymmetria ja suorat linjat. Valokuvan kengistä sitä epäsymmetriaa näkee, tuotekuvissa ei useimmista niinkään. Mutta tiivistettynä: vaaleanpunainen on vuori, joten kahdessa ylemmässä [Sarah ja Lucy] on epäsymmetria muodossa, kun taas kahdessa alemmassa [Adrian ja Holly] se on värityksessä niiden ollessa toiselta sivultaan yksivärisiä. Kuten itsekin huomaatte, Valeriat kuuluvat tähän muodon puolesta epäsymmetristen sakkiin.

Asusteet eivät ole minkäänlaisessa mittakaavassa. Ylimpänä on tablettikotelo Sebastian, oikealla kirjekuorilaukku Scar ja alhaalla Triton-salkku. Niiden epäsymmetrisyys on juurikin siinä, mitä näette: läpän muodossa. Olin askarrellutpaskarrellut Sebastianin tuotekuvasta poikkeuksellisesti avattavan, koska halusin sinne kuvakaappauksen Angry Birds -pelistä. Te ette sitä nyt näe, sori.

//

Ekana vuonna me opettelimme tietysti piirtämään kengän. En muuten osaa sitä oikein vieläkään. Tuli se jossain välissä aikas helposti, mutta sitten tuli taukoa ja nykyään piirrokset muistuttavat enemmän sämpylöitä kuin jalkineita. Onneksi ihan hirveän usein ei tarvitse vapaalla kädellä piirtää kuvia, joita meinaa esitellä muille. 

Tässä kuitenkin pari sekatekniikalla toteutettua [ja photarilla huonosti syvättyä] kuvaa sieltä ihan ekaluokan syyslukukaudelta.

Tämä on piirretty edessäni pöydällä mallina olleesta kengästä.

Tämän mallina oli kuva lehdestä.

//

Vilautan vielä viime syksynä tehtyjä juttuja.

Kuvallisen ilmaisun ja plastisen sommittelun kurssilla mm. maalasimme ja muovailimme savea elävää mallia katsellen sekä teimme arkisista esineistä taidetta. Minun tapauksessani se tapahtui luonnollisesti ilman aivoja.

Oikealla olevien malli oli ihminen, tuon vasemmalla olevan kamalan 10 minuutin pönöttäjän mallina oli nukke. Tuo kuvan varjo vaan on niin magee, että pakko oli laittaa se näiden muiden kaveriksi. 

Arkisista esineistä vanha, pieni loisteputkilamppu, muutama lasihelmi ja jokunen pätkä koruvaijeria muuttuivat korvakoruksi, jota ei voinut painonsa vuoksi pitää. Se roikkuu nyt ikkunassani. 

Lisäksi tein pienen installaation. Teos oli jätesäkillä vuorattu pahvilaatikko, jonne oli aseteltu valokuvia, jotka otimme [tarvitsin assaria] pimeässä studiossa fikkarin kanssa leikkien. Laatikon katossa oli taskulampun mentävä reikä ja toisessa lyhyessä päädyssä kolo, josta pystyi kurkistamaan sisään. Taskulampun sai vilkkumaan, joka oli olennainen osa kokonaisuutta. Alla käyttämäni kuvat, joskaan eivät aivan lopullisessa muodossaan, koska kesken kaiken printteristäni loppui värit ja osa kuvista tulostui melkein kokonaan punaisina.

Viimeisenä esittelen saman kurssin puitteissa tehdyn oman maalauksen. On ehkä parempi jos lainaan tässä yhteydessä itseäni kurssin päätteeksi tehdystä portfoliosta: 

Vapaa maalaus oli samaan aikaan mielekkäin ja haastavin työ. Tiesin lähes heti haluavani tehdä abstraktin maalauksen. Aihekin alkoi kuplia mielessä melko varhaisessa vaiheessa, mutta itse toteutus tökki. Maalia kului suuret määrät ja maalasin mm. yhtä ja samaa pahvilaatikkoa moneen kertaan ja lopulta sen pinta alkoi jo hapertua. Päädyin vielä loppumetreillä vaihtamaan maalausalustani muoviseen säilytyslaatikkoon. Halusin tehdä työn jollekin muulle pinnalle, kuin pingotetulle kankaalle. Muovin pinta olisi vaatinut jonkinlaisen esikäsittelyn, sillä akryyli repeilee siitä lastuina irti. Se, ja muutkin toteutuksessa ilmenneet epätäydellisyydet työskentelyvälineissä ja –tavoissa, tuovat työhön syvyyttä. Kyse on otteesta elämästäni, joten se on vain toivottavaa, että elämä heijastuu paitsi aiheessa ja minun tuottamissani osioissa myös ympäristön hallitsemattomissa vaikutuksissa.

Ensimmäinen vuosi – mitä se oli, kun jäin yksin. [Teoksen nimi, toim. huom.]

Että sellasta.
Myöhemmin aion kertoa myös siitä toisesta ensimmäisestä mallistostani, jonka kimpussa pakerran nyt ja vielä monta viikkoa tästä eteenpäin, aina 6.5. asti kunnes se esitellään meidän vuosikurssin jalkine- ja vaatetusmuotoilijoiden järjestämässä muotinäytöksessä Nosturissa, Helsingissä. Näytökseen on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita!


* Olin mukana toteuttamassa Tampereen Museokeskus Vapriikkiin gallerianäyttelyä Pinkoen Huomiseen – kokeilevaa jalkinemuotoilua Wetterhoffilta. Näyttely on nyt valitettavasti päättynyt, toivottavasti joku teistäkin kävi sen katsomassa.

Tabula rasa.

En voi uskoa, mitä menin juuri tekemään. Poistin kaikki tämän blogin vanhat tekstit. Kaikki.
Tuntui siltä, että on halu olla taas toisinaan blogin varressa, mutten osannut aloittaa uutta tämän tutun ja turvallisen sijaan. Mä olen täällä, Pohtijan [tolla jääkarhulla on meinaan nimi] kanssa samalla sivulla.
Vanha sai nyt mennä ja aloitan puhtaalta pöydältä. Tavallaan. Pään sisäinen maailma kaipaa nyt tuuletusta, lakanoiden vaihtoa ja lattian perusteellista jynssäystä. Ehkä tämän tunteen sai osaltaan aikaan se, että parin kuukauden kuluttua muutan. Kaksi kotia yhdistetään yhdeksi ja noissa kahdessa kodissa on niin paljon tavaraa, ettei ne kaikki mahdu siihen uuteen. Joudun siis karsimaan maallista omaisuuttani ja siitä inspiroituneena halusin tipauttaa jotain henkisen puolen omaisuuttakin pois kyydistä.

Tiivistän itseni ja tilanteeni viiteen kohtaan:
1 // nainen, äiti, pian avovaimo – eiku sori, musta tuleekin kuulemma "se nainen, joka asuu meillä"
b // 31 vuotta takana, edessä näillä elintavoilla ja tällä kropalla ehkä just ja just saman verran.
3 // Opiskelen 3. vuotta muotoilua HAMK:issa/Wetterhoffilla, pääaineeni on jalkinemuotoilu.
4 // Olen oman elämäni daideilija ja tykkään tehdä käsitöitä, maalata ja kirjoittaa. Omilla ehdoillani.
5 // Etsin joka päivä itseäni. Ja jos satunkin jossain välissä löytämään, onnistun hukkaamaan uudelleen hyvin nopeasti.

Mitä blogiin ja sen sisältöön tulee, kommentoida saa ja se on erittäin toivottua. Disclamer: pidätän oikeuden poistaa kommentin, jos sen syystä tai toisesta parhaaksi katson.
Koska tämä on mun leikkikenttäni, saatan kirjoittaa ihan mistä tahansa. Jos ei aihe kiinnosta, kannattaa hypätä yli. Jos se herättää ajatuksia, tuo ne ihmeessä julki ja laajenna munkin maailmankuvaani!
Pahoittelen kirjoitusvihreitä ja hyvin luovaa tapaani pilkuttaa.

Kiitos ja anteeksi.