Uudet kujeet.

Tänään muutimme. Lauantaina muutamme vähän lisää. Jalat on tohjona ja univelasta pönttökin ihan sekaisin [viime yönäkin pääsimme nukkumaan vasta neljältä ja puoli kasi soi herätyskello...], mutta kyllä tämä tuntuu hyvältä.

Tästä[kin] savotta jatkuu huomenna.

Tällä hetkellä Facebook ärsyttää.

Joten kerron täällä, että aamupalaksi nautin tänään jäätelöä ja teetä. Toivon pakkaamisen olevan näillä eväillä helpompaa.

Hamahelmi-mukinalunen on Jr:n juuri minulle tekemä. Siinä on keskellä hymynaama :)

// Ehkä päivittelen jatkossa tätä blogiakin pelkän Instagram-fiidin lisäksi. Tai ehkä en. Don't hold your breath.

Hitaita on herrojen kiireet.

Ja sama taitaa päteä myös allekirjoittaneen kiireisiin.
Muuttoon on 3 yötä. Jos kelloa katsotaan, niin se tapahtuu ylihuomenna. En ole viime päivinä ehtinyt tehdä mitään, koska pitää pakata ja se on niin aikaa vievää touhua.

Olenko sitten pakannut? Ihan liian vähän. Ärsyttää, hävettää, ahdistaa. Muun muassa. Huomenna se on edessä kuitenkin, joten ihan suotta olen pakoillut.

Vaikka pakkaaminen tässä se ensisijainen ongelma onkin, niin kaipa se itse muuttokin on vähän jännä. Tai no, who am I kidding, erikoisjännä* se on. Tottuneesti nukun jo toisella puolella sänkyä, vaikka vieressä ei pariin yöhön ketään olekaan. Enkä enää jätä vessan ovea auki yksinollessanikaan. Ja juodessani maito- tai mehupurkista en kosketa sen suuaukkoa vaan kaadan juoman suuhuni ilman huulikontaktia. Noin esimerkiksi. Silti asioiden muuttuminen jotenkin viralliseksi saa ajattelemaan. Pelkäämäänkin hiukan. Siitä huolimatta, että kaikki on nyt paremmin kuin hyvin. Pelkään epäonnistumista. Ja riitoja.

Case tyynyliinarypyt:
En tykkää, jos puhtaissa tyynyliinoissa on ryppyjä. Laitan ne pesun jälkeen aina tarkasti ja siististi narulle roikkumaan, että ne kuivuvat mahdollisimman sileiksi ja narun aiheuttama taite tulee tasan keskelle. Niin tein viimeksikin. Mutta en ollut itse se, joka haki pyykit narulta, ja äsken löysin kolme inhottavan ryppyistä tyynyliinaa muiden lakanoiden joukosta. En arvosta.
Tässä kohtaa pyykkien hakija toteaisi sanoneensa mulle, että ei ehdi viikkaamaan pyykkejä. Ja sanoihan hän, joten syyllinen on oikeastaan peilissä. Ärsyttää ne rypyt silti! Ja jos en olisi yksin, kaataisin syyn viattoman sijaiskärsijän niskaan. Näin hieno ihminen minä osaan olla :P

Eniten taidan pelätä pelkoa. Pelkään pelon muuttuvan itseään toteuttavaksi ja lopulta kaikki menee kiville.

Koska väsymys meinaa saada kaikki mittasuhteet taas katoamaan ja vielä hetki sitten mielessä kuplinut ilo ja odottava jännitys ovat muuttumassa pimeiksi ja pelottaviksi ajatuksiksi, pistän pään siihen sängyn toisella laidalla olevalle tyynylle ja suljen silmäni.

Muutama päivä sitten tuuli puhalsi vaahtopäitä järvelle. Puhaltakoon sama tuuli nyt unhiekkaa silmiin ja kaikki epämiellyttävät ajatukset loitommaksi.

Hyvä siitä tulee. Täytyy tarvittaessa pitää vain vähän tiukemmin kädestä kiinni. Siksihän meitä on kaksi.

// * Jännän vivahteet.

Poimintoja.

Koska kolmas opiskeluvuosi on jo yli puolenvälin luulisi, että mulla on kovastikin näytettävää siitä mitä olen saanut aikaan. No, tuota, eipä sitä kyllä oikein ole. Koska kuitenkin yritän huijata teitä niin luulemaan, esittelen vähän jotain juttuja, jotka on tullu kasaan raavittua.

Ihan ensin pitää aloittaa mun tähänastisen muotoilijan urani kohokohdasta eli Museokeskus Vapriikissakin esillä olleista* Valeria-kengistä.

Valeriat oli mun ensimmäiset itse suunnittelemani ja valmistamani kengät. Ne on osa ensimmäisen vuoden keväänä suunniteltua mallistoa. [Joten kun nyt työstän "ensimmäistä mallistoani" voisi joku pilkuviilaaja sanoa mun valehtelevan.] Tähän ekaan mallistoon saatiin teema, Back to the Future, jonka jokainen sai tulkita haluamallaan tavalla, sekä suunniteltavien tuotteiden määrät. 

Syntyi The Return to Innocence. 5 kenkämallia ja 3 asustetta.

Kuvat on eilen räpsitty fyysisestä portfoliosta, joka meidän piti tehdä. Tuotekuvat on hienosti piirretty käsin ja maalattu vesivärein [Kuka arvaa miten paljon teki mieli photoshoppailla noita suht rankalla kädellä?] ja roiskittu käsin kirjoitettujen tekstien kanssa vähän silmät kiinni ja sinne päin. Hiukan vetoan siihen, että mun portfolio ei meinannut valmistua ollenkaan, joten oli tämä tyhjää parempi. Silloin.

Mutta jos mennään siihen itse mallistoon. Inspiroiduin lapsuudestani tutuista elementeistä, jotka olivat Disneyn piirretyt elokuvat ja 80- ja 90-lukujen actionleffojen karskit miehet. Kantaviksi teemoiksi mallistossa nousivat voimakkaat värit, epäsymmetria ja suorat linjat. Valokuvan kengistä sitä epäsymmetriaa näkee, tuotekuvissa ei useimmista niinkään. Mutta tiivistettynä: vaaleanpunainen on vuori, joten kahdessa ylemmässä [Sarah ja Lucy] on epäsymmetria muodossa, kun taas kahdessa alemmassa [Adrian ja Holly] se on värityksessä niiden ollessa toiselta sivultaan yksivärisiä. Kuten itsekin huomaatte, Valeriat kuuluvat tähän muodon puolesta epäsymmetristen sakkiin.

Asusteet eivät ole minkäänlaisessa mittakaavassa. Ylimpänä on tablettikotelo Sebastian, oikealla kirjekuorilaukku Scar ja alhaalla Triton-salkku. Niiden epäsymmetrisyys on juurikin siinä, mitä näette: läpän muodossa. Olin askarrellutpaskarrellut Sebastianin tuotekuvasta poikkeuksellisesti avattavan, koska halusin sinne kuvakaappauksen Angry Birds -pelistä. Te ette sitä nyt näe, sori.

//

Ekana vuonna me opettelimme tietysti piirtämään kengän. En muuten osaa sitä oikein vieläkään. Tuli se jossain välissä aikas helposti, mutta sitten tuli taukoa ja nykyään piirrokset muistuttavat enemmän sämpylöitä kuin jalkineita. Onneksi ihan hirveän usein ei tarvitse vapaalla kädellä piirtää kuvia, joita meinaa esitellä muille. 

Tässä kuitenkin pari sekatekniikalla toteutettua [ja photarilla huonosti syvättyä] kuvaa sieltä ihan ekaluokan syyslukukaudelta.

Tämä on piirretty edessäni pöydällä mallina olleesta kengästä.

Tämän mallina oli kuva lehdestä.

//

Vilautan vielä viime syksynä tehtyjä juttuja.

Kuvallisen ilmaisun ja plastisen sommittelun kurssilla mm. maalasimme ja muovailimme savea elävää mallia katsellen sekä teimme arkisista esineistä taidetta. Minun tapauksessani se tapahtui luonnollisesti ilman aivoja.

Oikealla olevien malli oli ihminen, tuon vasemmalla olevan kamalan 10 minuutin pönöttäjän mallina oli nukke. Tuo kuvan varjo vaan on niin magee, että pakko oli laittaa se näiden muiden kaveriksi. 

Arkisista esineistä vanha, pieni loisteputkilamppu, muutama lasihelmi ja jokunen pätkä koruvaijeria muuttuivat korvakoruksi, jota ei voinut painonsa vuoksi pitää. Se roikkuu nyt ikkunassani. 

Lisäksi tein pienen installaation. Teos oli jätesäkillä vuorattu pahvilaatikko, jonne oli aseteltu valokuvia, jotka otimme [tarvitsin assaria] pimeässä studiossa fikkarin kanssa leikkien. Laatikon katossa oli taskulampun mentävä reikä ja toisessa lyhyessä päädyssä kolo, josta pystyi kurkistamaan sisään. Taskulampun sai vilkkumaan, joka oli olennainen osa kokonaisuutta. Alla käyttämäni kuvat, joskaan eivät aivan lopullisessa muodossaan, koska kesken kaiken printteristäni loppui värit ja osa kuvista tulostui melkein kokonaan punaisina.

Viimeisenä esittelen saman kurssin puitteissa tehdyn oman maalauksen. On ehkä parempi jos lainaan tässä yhteydessä itseäni kurssin päätteeksi tehdystä portfoliosta: 

Vapaa maalaus oli samaan aikaan mielekkäin ja haastavin työ. Tiesin lähes heti haluavani tehdä abstraktin maalauksen. Aihekin alkoi kuplia mielessä melko varhaisessa vaiheessa, mutta itse toteutus tökki. Maalia kului suuret määrät ja maalasin mm. yhtä ja samaa pahvilaatikkoa moneen kertaan ja lopulta sen pinta alkoi jo hapertua. Päädyin vielä loppumetreillä vaihtamaan maalausalustani muoviseen säilytyslaatikkoon. Halusin tehdä työn jollekin muulle pinnalle, kuin pingotetulle kankaalle. Muovin pinta olisi vaatinut jonkinlaisen esikäsittelyn, sillä akryyli repeilee siitä lastuina irti. Se, ja muutkin toteutuksessa ilmenneet epätäydellisyydet työskentelyvälineissä ja –tavoissa, tuovat työhön syvyyttä. Kyse on otteesta elämästäni, joten se on vain toivottavaa, että elämä heijastuu paitsi aiheessa ja minun tuottamissani osioissa myös ympäristön hallitsemattomissa vaikutuksissa.

Ensimmäinen vuosi – mitä se oli, kun jäin yksin. [Teoksen nimi, toim. huom.]

Että sellasta.
Myöhemmin aion kertoa myös siitä toisesta ensimmäisestä mallistostani, jonka kimpussa pakerran nyt ja vielä monta viikkoa tästä eteenpäin, aina 6.5. asti kunnes se esitellään meidän vuosikurssin jalkine- ja vaatetusmuotoilijoiden järjestämässä muotinäytöksessä Nosturissa, Helsingissä. Näytökseen on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita!


* Olin mukana toteuttamassa Tampereen Museokeskus Vapriikkiin gallerianäyttelyä Pinkoen Huomiseen – kokeilevaa jalkinemuotoilua Wetterhoffilta. Näyttely on nyt valitettavasti päättynyt, toivottavasti joku teistäkin kävi sen katsomassa.